Taita Conservation Club – luonnonsuojelua ja luontokasvatusta


Taita Conservation Club on Taitavuorilla, Keniassa, Ngangaon koulusta alkanut luontokerho, joka perustettiin alkuvuodesta 2023.

Luontokerhoon kuuluu yli 100 oppilasta.

Kerhon toiminta voitiin aloittaa Lahden Gaudian lukion rahoituksella.

Ensimmäisten kuukausien aikana toimintaan on kuulunut luontoretkiä metsään, jonka eläimet ja kasvit ovat hyvin uhanalaisia.

Opiskelijat ovat myös istuttaneet 500 puuntainta.

Näiden puuntaimien kastelu ja hoito kuuluu oppilaiden töihin

Luontokerho kokoontuu joka keskiviikko

Luontokerhon vetäjinä toimivat luonnonsuojelija Benson Lombo ja opettaja David Muthuku. He ovat molemmat paikallisia.

Taitavuorilla lähes kaikki metsät on hävitetty. Se on hirvittävä menetys, sillä nämä metsät olivat maailman monimuotoisimpia.

Tällä hetkellä metsiä on jäljellä, jos kaikki lasketaan yhteen, noin kahdeksan neliökilometriä.

Metsien katoaminen on johtanut kuivuuteen, ja maanviljelystä on tullut vaikeaa. Lisäksi silloin kun sataa, sadevesi vie mukanaan loppujakin jäljellä olevasta maasta.

Ilmastonmuutos on suuri huolenaihe alueella.

Taitavuorilla on Helsingin Yliopiston tutkimusasema, joka on toiminut jo yli 10 vuoden ajan.

Olen itse tehnyt alueella tutkimusta yli neljän vuoden ajan. Tutkimus on keskittynyt yönisäkkäisiin, pikkugalagoihin ja puutamaaneihin, jotka ovat metsien häviämisen takia kuolemassa sukupuuttoon. Tutkimuksistani on kirjoittanut esimerkiksi Helsingin sanomat

Vierailimme Ngangaon koululla kertomassa tutkimuksesta ja metsien suojelun merkityksestä syyskuussa 2022. Tässä yhteydessä päätettiin perustaa Ngangaon Wildlife Club. Vierailulla olivat mukana Taita tutkimusaseman henkilökuntaa, Gaudian lukion rehtori Jyrki Rosti, biologian maisteriopiskelija Ossian Witting ja minä, Hanna Rosti.

Alueen nuoret haluavat oppia lisää luonnosta, he haluavat istuttaa lisää puita ja kääntää muutoksen parempaan suuntaan.

Myös luontokasvatukselle on suuri tarve. Nämä nuoret eivät ole koskaan päässeet käymään savannilla, he eivät ole nähneet norsuja tai leijonia, vaikka asuvat vain noin 40 km päässä alueista missä on paljon norsuja.

Lisäksi kaikki nuoret olivat syöneet puutamaaneja, vaikka luonnonvaraisten eläinten metsästys on kiellettyä Keniassa.

Haluamme siis myös opettaa nuorille (ja heidän kauttaan heidän perheilleen) että nämä jäljellä olevat luonnonvaraiset eläimet ovat erittäin arvokkaita. Eläimiä täytyy suojella ja niiden elinmahdollisuuksia parantaa.

Tällä hetkellä nuorilla ei ole juuri tulevaisuutta Taitavuorilla. Alue on syrjäistä vuoristoa, jossa ei ole työpaikkoja. Luontoturismin kasvu on tärkeä mahdollisuus tulevaisuudessa. Luontoturismi saattaa luoda monenlaisia uusia työpaikkoja ja siten luoda työpaikkoja taloudellista turvallisuutta alueelle.

Siten nuorten luontokasvatus ja alueen metsittäminen saattaa pitkällä tähtäimellä saada aikaan todellisen positiivisen muutoksen alueella, josta hyötyvät sekä luonto että ihmiset.

Metsien suojelu Taitavuorilla on suoraan yhteydessä alankoalueiden, Tsavon luonnonsuojelualueen ja muiden läheisten alueiden ihmisten ja eläinten elämään. Vesipula on alueella ankara. Vesi on aina tullut vuorilta. Nyt kun vettä sataa vähemmän, ja ihmisiä on enemmän, joet eivät enää virtaa vuorilta alas. Sillä kaikki vesi käytetään jo ylhäällä vuorilla.

Alueesta ja vesipulasta kertoo myös alueella kuvattu dokumentti Veden matka.

Katso dokumentti Veden matka YLE Areena:

Kenian Taitavuoret ovat kuivan savannin keskellä kuin vesitornit. Ne luovuttavat keräämäänsä kosteuden vetenä mahdollistaen kaiken elämän ympäristössään. Sademetsä on monimutkainen ekosysteemi, jonka jokaisella osalla on merkitys. Ihmisen toimet uhkaavat muuttaa tätä järjestystä. Ne ovat aiheuttaneet niukkuutta veden saannissa. Alueella sijaitsee myös Helsingin yliopiston tutkimusasema. Dokumentin on ohjannut Toni Laine.

Vesipula johtaa siihen että kuivan kauden aikana Tsavon yli 20 000 norsua ja tuhannet muuta eläimet kärsivät janoa ja nälkää. Eläimille viedään vettä, mutta se ei voi ratkaista koko ongelmaa, sillä myös ruuasta on pulaa, eikä tuontivettä riitä kaikille.

Siten Taitavuorten metsien suojelu ja metsäpinta-alan lisäys suojelee tuhansittain lajeja ja neliökilometrejä myös vuorten ympärillä.

Etsimme lisää yhteistyökumppaneita, jotka olisivat kiinnostuneita rahoittamaan metsitystä ja luontokasvatusta Kenian Taitavuorilla.

Yhteistyökumppanit voivat olla koulujen oppilaskuntia, kuten Gaudian lukiosta. Mutta yhtä hyvin rahoittajina voivat olla myös yksityiset ihmiset.

Kauttamme yhteistyökumppanit saavat yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, mihin rahat on käytetty.

Toimimme yhteistyössä Taitan tutkimusaseman, paikallisten luonnonsuojelijoiden ja koulujen kanssa. Rahoitus käytetään 100%.sti suojelutyöhön Taitavuorilla.

Lisätietoja ja yhteydenotot: hanna.z.rosti@helsinki.fi

Artikkeleja aiheeseen liittyen

Categories:All posts, SuomeksiTags: , , , , , ,

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.